maanantai 15. toukokuuta 2023

284. Volkswagen ID.5 - neliveto sen olla pitää

    284.

Valmistaja: Volkswagen
Malli: ID.5 GTX 4MOTION
Vuosimalli: 2023
Moottori: 220kW sähkö
Vaihteisto: automaatti

Kun olin ensin ajanut ID.4 ja todennut sen muuten ihan hyväksi, mutta todennut tehot aivan surkeiksi, niin myyjä kehotti minua sitten kokeilemaan nelivetoista ID.5 GTX 4MOTION, joka olisi tehokkaampi sisarmalli ID.4:lle. Myyjä sanoi, että ID.5:ssä olisi 265 hevosta, mutta äsken googlaamalla en löytänyt muuta kuin 299 heppaisen version, eli oletan nyt, että myyjä ei tiennyt mistä puhui.

Sisältä ID.5 muistutti siinä määrin ID:4:sta, että en kiinnittänyt sisustaan juuri huomiota, vaan halusin päästä kokeilemaan, että kiihtyisikö auto kahdella sähkömoottorilla, nelivedolla ja kesärenkailla paremmin kuin tuhnulta tuntunut ID.4.

Kyllä se kiihtyi ja ajaminen ID.5:llä oli oikein miellyttävää. Vaikka nelivetoinen versio epäilemättä painoi karvan verran enemmän kuin takavetoinen, niin se liikkui oikein reippaasti ja vakaasti. Liikenneympyrässä oli mukava ajaa reilua sallittua vauhtia ja sitten kiihdyttää ulos. Moottoritiellä ohituskiihtyvyys oli aivan eri tasolla kuin ID.4:ssä ja siksi ID:5:llä ajoi hymy huulilla.

Molemmissa ID4:ssä ja ID.5:ssä oli sama 77kWh kokoinen akku. Varmasti niillä oli muutkin koeajajat käyneet testaamassa samalla ajotyylillä kuin minä, eli reilulla kulutuksella. ID.5:n akku oli 100% täynnä kun lähdin ajamaan ja range näytti 385 km. Toisaalta taas, vaikka minä ajoin sillä ehkä 8 km lenkin ja testailin kiihtyvyyttä useammassa paikassa, niin range näytti 374 km, kun ajoin takaisin liikkeen pihaan. Myyjän mukaan matka-ajossa kesällä todellinen akun riittävyys olisi lähempänä 500 km ja talvella alle 400 km. Kollega oli kuulemma talvella ajanut Vaasasta Leville kuormatulla autolla kahden noin kahvipaussin mittaisen pysähdyksen taktiikalla. Puolen tunnin pikalataaminen kuulemma jatkaa matkaa jo hyvinkin reilusti. Toisaalta taas minä ajoin kuormatulla 2.0TDI Kodiaqilla saman matkan nollan tankkauspysähdyksen taktiikalla ja vielä pääsisin takaisinkin päin jonkin matkaa samalla tankilla. 


283. Volkswagen ID.4 - parempi kuin konsernisisarensa

   283.

Valmistaja: Volkswagen
Malli: ID.4
Vuosimalli: 2023
Moottori: 150kW sähkö
Vaihteisto: automaatti

Käyttöauto järjesti sähköautojen koeajopäivät ja vaikka minä olen jo toistaiseksi voimassa olevan periaatepäätöksen tehnyt, että sähköauto ei ole minun juttu, niin kyllähän semmoista kokeilee kuitenkin mielellään, jos vielä sähköt maksaa joku toinen. Koeajettava olisi kai ollut Volkswageneita, Audeja ja Mersuja, mutta minun ajoni jäivät vaan ensiksi mainittuihin. Audeja en tällä kertaa käynyt katsomassa, mutta Mersua olisin kyllä mielellään ajanut. Mersun myyjät vaan ovat selkeästi niin tarkkakatseisia, että näkivät minun habituksesta, että turha vaivautua palvelemaan, kun ei minun näköinen kerjäläinen kuitenkaan Mersua pysty oikeasti ostamaan. Enkä minä jää almuja pyytämään, joten viitisen minuuuttia renkaita potkittuani myyjän valvovan katseen alla lähdin paikalta hittoon partaani nauraen.

No, onneksi Volkkari on kansanauto ja kun minä olen kansalainen, niin myyjä pärähti paikalle nopeasti ja lyhyen keskustelun jälkeen siirryttiin jo autolle ja ajolle jopa ilman, että hän olisi kysellyt ajokorttia tai mitään.

Virrat päälle ja auto "käyntiin" aivan kuten omakin autoa nappia painamalla ja sitten mittariston oikealla puolelle olevasta vaihdekytkimestä D päälle ja kaasulla liikkeelle. Hieman outo oli "vaihdekepin" paikka, mutta kyllä siihen kuitenkin nopeasti tottui. Kytkintä keinuttamalla sai valittua joko D, B tai sitten R, eli pakki. D toimii kuin normaali automaattivaihteiston Drive tila ja kun kaasun nostaa, niin moottorijarrutus on lähes olematon. B-tilassa toiminta on muuten sama, mutta kaasun nosto aiheuttaa melko voimakkaan moottorijarrutuksen ja samalla akun lataamisen. En päässyt lyhyehköllä koeajolla ihan sinuiksi B-ajotilan kanssa tai siihen miten moottorijarrulla parhaiten risteyksiä lähestytään ja jouduin aina painamaan kaasua uudestaan päästäkseni risteykseen asti.

ID.4:n meno on hiljaista kuten sähköautolta voi odottaa. Alle olleet isot kitkarenkaat vielä epäilemättä hiljensivät rengasmeluakin hieman. Alusta tuntui jämäkältä, mutta myös n. 2000 kilon massa tuntui selkeästi vakauttavana. Terävät pienet töyssyt tuntuvat ajossa, mutta ei yhtä terävänä kuin esim. omassa Kodiaqissa. Kun pääsin isommalle tielle, niin odotin innolla ravistelutestiä, jota Skoda Enyaqia ajaessani jopa hieman säikähdin. ID.4 ei kuitenkaan ollut samanlainen. Nopeaissa ohjausliikkeissä tuntuu kyllä akuston ja ajoneuvon paino, mutta toisin kuin Enyaqissa, joka tuntui jäävän heilumaan ohjauksen jälkeen, niin ID.4 asettui aloilleen normaalisti ja ennakoitavasti.

Moottoritien luiskassa kokeilin kiihtyvyyttä, mutta oletettavasti alla olleet kitkarenkaat pilasivat koko jutun. 150kW tarkoittaa 204 hevosta ja vääntöä pitäisi löytyä 310Nm, mutta noilla numeroilla auto ei kyllä kiihtynyt oikein mihinkään. Valmistajan ilmoittama kiihtyvyys on vissiin 8,5s 0-100km/, eikä se kyllä ainakaan yhtään nopeammalta tuntunut. Luistoneston valo vilkkui lähes 100km/h vauhdissa, mutta oletin sen johtuvan luiskan päässä olevisa pompuista. Moottoritiellä kuitenkin kokeilin ohituskiihtyvyyttä kahdeksastakympistä ja satasestakin ja molemmissa luistoneston valo alkoi vilkkumaan ja kiihtyvys oli aivan ponnetonta. En usko kuitenkaan, että 204 hevosta ja 310 väännöstä olisi oikeasti saanut takavetoisen auton läheskään sutimaan noista vauhdeista, joten kyseessä lienee jokin yliturvallinen ominaisuus.

Ajoin hieman ihmetyksen vallassa ja pettyneenä takaisin liikkeelle ja kunhan ensin istuin takapenkin ja totesin tilat hyviksi minunkin kokoisen kuskin takana, niin menin myyjälle valittamaan, että eihän auto kiihdy yhtään mihinkään. Myyjä syytti kitkarenkaita ja sanoi sitten, että on heillä pihassa myös nelivetoinen tehokkaampi ID.5, joka olisi muuten hyvin samanlainen ja sen alla olisi kesärenkaat. Tartuin mielelläni tarjoukseen.


perjantai 3. helmikuuta 2023

282. Viinan makuun päässyt Audi A4 quattro

  282.

Valmistaja: Audi
Malli: A4 quattro
Vuosimalli: 2000
Moottori: 1.8T
Vaihteisto: manuaali


Lisää Audeja listalle samalla, kun lisää Audeja on tullut meidän perheeseen. Nuoremman pojan Audi A4 Avant 3.0TDI kävi selkeästi kalliiksi pitää, kun diesel on yhä kalleinta polttoainetta ja sen päälle pitää maksaa vielä enemmän veroa. Kun dieselautoilun rikoksesta tulevaisuudessa varmasti vielä on odotettavissa joku raipparangaistus, jossa aina, kun olet dieselillä ajamassa, niin joku viranomainen antaa sinulle fyysisesti raippaa perseelle, niin poika ei halunnut tuota jäädä odottamaan, vaan päätti vaihtaa autoa.

Helsingistä löytyi hieman vanhempi, mutta hienostuneesti ikääntynyt Audi A4 sedan. Tietenkin auto on myös quattro, sillä kun nelivetoon kerran tottuu, niin siitä on hankala luopua, mutta automaattivaihteisto vaihtui samalla 5-loviseen manuaaliin. Minä ajoin kyseisen B5 korimallin A4:sta ekan kerran vuonna 1995, kun se tuli Suomeen ja vaikka ihastuin kyllä välittömästi Audin olemukseen, niin kyseinen malli ei muodoiltaan minun silmiä hivellyt. Mutta kuten monen muunkin auton kanssa, niin niihin vaan tottuu ja lopulta ne alkaa näyttää hyvältä.

Kyseinen A4 oli ammattikoulun autolinjan opettajan vanha ja siksi hyvin pidetty ja huollettu. Alustaa oli hieman korotettu mökkiteitä varten, mutta auto ei silti näytä Allroad versiolta ja ajossa alustan kohotusta ei huomaa mitenkään. Pellit on hyvässä kunnossa 22-vuotiaaksi autoksi eikä sisustakaan ole turhan kulunut. Konepellin alla on jotain muutoksia tehty ja suurin muutoksista varmaan on E85 polttoaine. Jotain muutakin turboon liittyvää on todistettavasti tehty ja kytkin on vaihdettu sitä vastaamaan. Kun automaatilla on taas itse ajanut enimmäkseen, niin kytkinjalka saikin kunnon jumppaa taajama-aluuen hidasteluissa ja lähdöissä.

Tiellä vanhakin A4 kulkee hyvin ja ikää ei huomaa. Rengasmelu ja muu kantautuu autoon enemmän kuin uusissa autoissa ja kuudes vaihde olisikin moottoritiellä hyvä lisä, mutta kaikkeen tottuu. Hauskin ominaisuus löytyy kuitenkin moottorista ja nelivedon suomasta kiihtyvyydestä. Kun jäykkään kytkimeen tottuu, niin risteyksistä pääsee liikkeelle hyvin ripeästi ja esimerkiksi taajamavauhdista ohitukseen lähtö yllätti minut ja pakotti hieman hekottelemaan, sillä jalkoihin ei tuolla Audilla jää.

torstai 29. syyskuuta 2022

281. Mysteeri Toyota Corolla, mutta hyvä sellainen

  281.

Valmistaja: Toyota
Malli: Corolla
Vuosimalli: 2022
Moottori: ? hybrid
Vaihteisto: automaatti

Tallinnan kentältä otettu vuokra-auto Toyota Corolla hybrid, jonka moottorin tiedot jäivät mysteeriksi. Varmaan ne olisi pellin alta löytyneet, mutta ei mistään vuokra-auton papereista.

Mukavava ajettava Toyota ja aina yhtä huvittava kiihdytys, kun kaasun painoi pohjnaa, niin moottorin ääni nousi, mutta paljon muuta ei tapahtunut. Ei oikein muuta mainittavaa.

280. Mercedes-Benz A

 280.

Valmistaja: Mercedes-Benz
Malli: A160
Vuosimalli: 2021
Moottori: 1.3
Vaihteisto: manual

Vuokra-auto Milanon kentältä. Aviksen varausjärjestelmä sanoi Fiat 500X, mutta kentällä odotti uudehko A-mallin Mersu. En ollut asiasta pahoillani, sillä en ole ennen ajanut A-mallia. Mersun informaatiojärjestelmä ja ratissa olevat loputtomat näppäimet eivät houkutelleet minua kiireessä ollenkaan, joten en tiedä paljonko autolla oli ns. maileja mittarissa. Navigoinnin löysin kosketusnäytöltä ja sain syötettyä kohteeni, kun ensin todennäköisesti muiden käyttäjien kiusaksi vaihdoin koko järjestelmän kielen tanskasta suomeksi.

Italian moottoritiet olivat hyvässä kunnossa ja niillä teillä Mersu kulki mukavan hiljaisesti poislukien pieni suhina kuskin puolen ikkunasta. 1,3 litrainen moottori ei ole mikään varsinainen tykki ja vaihteita saikin vaivata aina, jos halusi ohittaa tai tuli jyrkempi mäki vastaan. Vaihteisto ja kytkin toimivat kyllä erinomaisesti ja jopa Milanon keskustassa pyöriminen oli sujuvaa

PIkkutiet sen sijaan ainakin Milanon ympärillä olivat todella pomppuisia ja paikattu useampaan kertaan. Mersu kolahteli pompuissa aika miehekkäästi ja voikin varmaan olettaa, että sillä on ajettu moisia teitä aiemminkin ihan huolettomasti ja jotain on perässä löystynyt.

A160 on sopivan näppärän kokoinen jopa italialaisille pikkukaduille, mutta silti mukava taittaa matkaa vauhdilla autostradalla. Lisätehot eivät olisi pahitteeksi, mutta niiden mukana varmaan myös nousisi kulutus. Oma keskikulutus taisi jäädä 4:lle alkavaksi sisältäen kaupungissa pyörimistä ja moottoritietä.

maanantai 22. elokuuta 2022

279. Audi A4 Avant 2005

279.

Valmistaja: Audi
Malli: A4 Avant quattro
Vuosimalli: 2005
Moottori: 3.0TDI
Vaihteisto: automaatti


Kun itse taisin hankkia ensimmäisen oman auton n. 27-vuotiaana, niin on se melkoinen kontrasti, kun oma poikani ostaa auton jo 17-vuotiaana. Kun kyseinen auto vielä on Audi automaattivaihteilla ja ihan aito Quattro neliveto Torsen keskitasauspyörästöllä, niin ei se ainakaan kontrastia laske omasta Escortista. Ajat ja normit on muuttuneet.

Joka tapauksessa meidän autoperheeseen on saapunut lisää VAG-konsernin autoja, eli B7-korimallin Audi A4 Avant quattro 3-litraisella dieselkoneella. Auto on jo ehtinyt 17 vuoden teini-ikään ja mittarissa on jo lähes 400kkm, joten ihan uuden tuntuista autoa en odottanut, kun lähdimme koeajolle. Kun hankintaa vielä harkittiin yksityiseltä henkilöltä, niin sisätilat eivät olleet erityisen puhtaat

Dieseli jyrähti tulille nätisti ja käynti oli mukavan tasaista. Jos bensakoneet kuulostaa yleensä paremmilta kun kierrokset nousee lähemmäs punarajaa, niin iso diesel, kuten Volkkarin 3.0 TDI, kuulostaa minun mielestä hyvältä tyhjäkäynnillä, jotenkin "turvalliselta". Vaihteet ja kaikki hallintalaitteet toimivat kilometreistä huolimatta hyvin ja hyvällä väännöllä A4 myös syöksyy mukavasti eteenpäin, kun kaasua hieman polkaisee. Ratti on varmaan jossain vaiheessa irroitettu, sillä siinä on pieni kuollut kohta keskellä ja palautus ei ole ihan yhtä hyvä, kuin sen olettaisin olevan. Takapäästä kuuluu vielä myös joku kolkotus, joka pitää paikallistaa ja korjata.

Kaupat kuitenkin tehtiin ja poikani kävi töihin auton siistimisessä. Nahan puhdistusainetta penkkeihin ja sisätilojen puhdistusainetta muualle ja yhtäkkiä sotkuisena ostettu Audi on sisältä hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Nappulat eivät ole kuluneita ja nahkaistuimet ovat todella hyvässä kunnossa. Sähköiset säätimet toimivat myös kaikki ja penkit saa asentoon nappuloista, kattoikkuna aukeaa ja sulkeutuu tiivisti ja mankka pauhaa komeasti  Bosen kaiuttimista.

Ulkopuolella takapään kolinan lisäksi on hieman vielä työtä listalla, mutta onneksi poika on niitä innoissaan tekemässä ja epäilemättä ne myös osaa tehdä. Minulla on peukku keskellä kämmentä autojen laittamisen suhteen ja siksi olen karsastanut itse vanhoja käytettyjä autoja, mutta perheessä on nyt kaksi Audi A4:sta 2000-luvun alusta ja ne ovat kyllä olleet pelkästään positiivisia yllätyksiä.

maanantai 9. toukokuuta 2022

278. Kohotettujen kasvojen Skoda Kodiaq

  278.

Valmistaja: Skoda
Malli: Kodiaq
Vuosimalli: 2022
Moottori: 2.0TDI 150
Vaihteisto: automaatti

Oma Kodiaqini, eli Konjakkini, tulee tämä vuonna 4 vuoden kypsään ikään ja vaikka olin päättänyt, että ajaisin tällä autolla nyt pidempään, niin autokuumeiseen päähän hiipivät kaikki hyvä perustelut, miksi auto pitäisi vaihtaa uudempaan. Ensimmäinen katsastus pitäisi pian tehdä ja en tiedä miten dynaamisen alustan säädettävät iskunvaimentimet pärjäävät täristelyssä, jossain vaiheessa se jakohihna pitää vaihtaa ja se on kallista ja sitten vielä se hiukkasloukku. Kaikki nämä ovat varmaan ihan normaaleja ja eivät todennäköisesti ole vielä hetkeen vaihtokunnossa, mutta kuume on kuume.

Kodiaq on saanut nyt ensimmäisen kasvojen kohotuksen ja se näyttää hieman erilaiselta. Paremmalta sanoisin minä, mutta kauneus ja kauheus ovat kuitenkin katsojan silmissä. En edes osaa sanoa mitä siinä on muutettu, mutta etuvaloja ainakin jotenkin ja keulaa muutenkin. Sisällä huomattavin muutos näyttää olevan mittaristo, joka vaihdettu analogisista viisarimittareista täysin sähköiseen konfiguroitavaan TFT-näyttöön. Minä itseasiassa pidän enemmän perinteisestä mittaristosta, mutta kehitys on kehitystä ja sitä vastaan voi taistella vain viivyttelemällä.

Omassa Konjakissani on Canton äänentoistojärjestelmä ja nyt sitä ei ole enää saatavilla kuin kaikkein kalleimpaan varustelumalliin, eli L&K malliin. Halusin käydä kokeilemassa ja kuuntelemassa miltä vakio mankka kuulostaisi, joten otin kokeiluun Kodiaq Style-varustelumallin. Samalla halusin testata olisiko 150-heppainen versio 2-litraisesta dieselistä paljon nuhaisempi kuin oma 190-heppainen.

Yllätys olikin auton sisällä, kun siinä kuitenkin oli Canton Sound System, vaikka varustelu olikin Style. Selvisi, että globaali komponenttipuute, josta itsekin tiedän hieman yhtä ja toista, vaivaa auton valmistajia ja siksi varusteluja on jouduttu muuttamaan ensi julkaisun jälkeen. Oma oletukseni on, että Canton Sound Systemin vaatima mikrokontrolleri tai prosessori on puutteena Skodalla ja siksi vähäiset komponentit halutaan käyttää vain kalleimpaan L&K malliin, jossa ikäänkuin pitäisi olla kaikki varusteet ja vain parasta.

En siis päässyt kuuntelemaan miltä vakiomankka oikeasti kuulostaa, kun sitä aidosti hieman luukuttaa, mutta pääsin kuitenkin kokeilemaan 150-heppaisen moottorin. Olin autossa vanhemman poikani kanssa ja tyhjänä pienemmätkin tehot kyllä liikuttavat Kodiaqia ihan mukavasti, mutta kyllä 40 hevosen puuttumisen silti huomaa. Epäilen, että ero kasvaa, kun autoon lastattaisiin toinen poika, vaimo, koira, täysi suksiboksi ja täysi peräkontti.

Intissä käytettiin termiä KSE, eli koulutuksen suoma etu. Samaan tyyliin varuste, jonka kerran on saanut autoonsa, niin sen haluaisi saada seuraavaankin, etenkin jos kyseessä on jotain semmosta, mitä käyttää ja arvostaa. Katsotaan nyt mitä kuume teettää. Valitettavasti autokuumeeseen ei ole rokotetta, mutta onneksi se on yleensä kausiluontoinen, eli menee kyllä ohitse ihan vaan sairastamalla, eikä välttämättä palaa ennen seuraavaa kevättä.